x-rotunarttu Elvi s. 04.01.2005

länsigöötanmaanpystykorvanarttu Nordville Bilberry "Hippu" s. 07.03.2011

länsigöötanmaapystykorvauros Nordville Eric Clapton "Elmo" 28.07.2013

...ja kotiväkensä Emma ja Aki.

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Äitienpäivän koiruudet

Tänään Elvi ja Hippu saivat tänään totuttautua vieraisiin, kun molempien isäntäväen edustajien vanhemmat kävivät viettämässä meillä äitienpäivää :)

Ensin Emman vanhemmat tulivat, ja kun oltiin hetki lutusteltu perheen karvakorvia, lähdettiin ulos syömään. Elvi ja Hippu eivät ennen olleet viettäneet yhtä pitkää aikaa kahdestaan, joten pientä jännitystä oli ilmassa karvatassujen selviytymisen suhteen. Eilen ja toissapäivänä tassueläimet olivat saaneet aikaan jo muutamat kunnon välienselvittelytkin aikaiseksi, kun Elvi oli ärähtänyt Hipulle. Molemmilla kerroilla pentukoira oli poistunut paikalta säikähdyksestä vikisten, kun Elvi on korottanut ääntänsä ja räyhäissyt oikein isosti. Näyttäisi kuitenkin siltä, että siitä on ollut vain hyötyä, koska nyt koirat ovat olleet todella hyvässä yhteisymmärryksessä keskenään, ja Hippu kuuntelee Elvin pienetkin urahdukset ja ymmärtää väistää :) Toisaalta aiemmin Hippu on näätinyt Elviltä leluja ja puruluita aivan surutta, joten hiukan jo ihmeteltiinkin, etteikö tätikoira uskalla lainkaan pitää puoliaan. No mutta selvisi sekin: kyllä se puolensa pitää, ja Hippu alistuu ollessaan perheen pikkuisin :)

Photobucket

Käytiin tosiaan syömässä ja koirat odottivat sillä aikaa toisistaan erotettuina kotona. Elvin kanssa oltiin aamulla käyty nyt kunnon lenkillä; vaikutti paljon siltä, että "vanhuksen" äkäisyys johtui nimen omaan lenkityksen ja hermolevon puutteesta. Pentu kun on alati ollut Elvin perässä mihin ikinä toinen onkaan mennyt, joten vähemmästäkin alkaa pinna kiristyä.. Nyt koirat olivat sulassa sovussa kotona: Elvi sohvalla ja Hippu omassa pahvilaatikkopesässään nukkuen. Kun sitten tulimme kotiin, Hippu ja Elvi malttoivat olla todella kiltisti ja antoipa Elvi nätisti Hipun nöhkötelläkin itseään :) Kunnon aamulenkki lämpöisessä alkukesän ulkoilmassa oli antanut isommalle karvaiselle mukavan tauon pennun riekkumisesta, eikä parina edellisenä päivänä esiintyneestä äkäisyydestä ja ärhentelystä ollut tänään tietoakaan! Natiainen malttoi antaa Elville omaa tilaa. Kokonaisuudessaan siis koirapari oli oikein nätisti :)

Pian kotonamme olikin kuusi ihmistä ja kaksi koiraa, kun myös Akin vanhemmat tulivat käymään äitienpäiväkakut ja -kahvit nauttimassa. Olimme tehneet mutakakkua, ja seuraavalla kerralla tiedämmekin, että sitä pitää pitää uunissa vielä hiukan pidempään kuin tällä kertaa. Varmuuden vuoksi perusvarmana onnistumisena oltiin tehty myös tavallinen täytekakku, joten mutakakun onnistumisesta ei tarvinnut stressata ihan niin paljoa :D Molemmat kakut kuitenkin onnistuivat ja vieraat tykkäsivät :) Kaikkein innokkaimmin kuitenkin seurattiin Elvin ja Hipun järjestämää showta, kun koirat vuorotellen leikkivät samoilla leluilla. Elvin tarvitsi vain kerran kevyeti murahtaa Hipun meinatessa näätiä lelun tämän suusta, mutta Hippu osoitti hienosti oppineensa ymmärtämään koiraa ja lopetti heti!

On se niin hienoa seurata tuon pienemmän kehitystä ja oppimista :) Hippu on aivan mahdottoman suloinen tapaus! Viikossa pieni göötinpoikanen on kotiutunut ja sopeutunut meille aivan uskomattoman hyvin. Eipä meistä kumpikaan olisi uskonut, että ihan näin helposti ja nopeasti pikku-Hippu olisi meillä ihan omassa kodissaan :) Oikeastaan ei ole ollut mitään normaalista kotiutumisesta poikkeavaa, vaan pienin on omaksunut talon tavat äärettömän hyvin.

Ja vielä: käytiin Hipun kanssa tänään vaa'alla. Meillä asustaa 3,7kg gööttiä <3 Photobucket
Kaksi väsynyttä, mutta kivaa oli :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti