x-rotunarttu Elvi s. 04.01.2005

länsigöötanmaanpystykorvanarttu Nordville Bilberry "Hippu" s. 07.03.2011

länsigöötanmaapystykorvauros Nordville Eric Clapton "Elmo" 28.07.2013

...ja kotiväkensä Emma ja Aki.

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Talvitunnelmia

Ihan kuin olisi taas blogin päivittely jäänyt? :D Nyt en edes kehtaa enää keksiä tekosyitä, kunhan ei ole vaan saanut aikaiseksi. Ensin mietin, että eihän täällä ole edes tapahtunut mitään, mutta on kai nyt sentään. Jos ei muuta, niin pikkukoira on ainakin kasvanut isoksi tytöksi :)

Pentukurssi tosiaan loppui marraskuussa ja sieltä saatiin hyvät eväät eteenpäin. Kurssi oli aivan ihana ja ollaan kyllä menossa jatkamaan ylemmillä kursseilla, kunhan säät taas lämpenevät. Pentukurssihan me suoritettiin Jokioisilla, Piskipalvelun Annen valvovan silmän alla :) Keväämmällä aloitetaan varmaankin Esikoululaisten ryhmä, vaikka ollaankin siihen jo iältämme vähän isoja. Saadaan kuulemma kuitenkin mennä! :D

Kotona ollaan treenailtu lähinnä näyttelyjuttuja, etenkin kun kontakti on ollut niin super, että se alkaa viemään jo tilaa kaikelta muulta :D Näyttelyseisomista ollaan siis yritetty hinkata, sisällä lähinnä ja ilman hihnaa vielä toistaiseksi. Nyt alkaa jo sujua suhteellisen hyvin niin, että toisella kädellä auttaa vähän ja pitää peppua ylhäällä. Hipun lempikuvio kun on jotain istu-maahan-istu-maahan-orava-istu-maahan-tyyppistä, kun nami tulee esille. Seisominen on sille ehkä hieman hankalaa, se ei sitä kovinkaan usein tarjoa ja siksi naksuttimella sitä on ollut ihan tosi tuskaista opettaa. Vähän vihreäksi pistää, kun näkee jotain 11 viikkoisten pentujen kuvia, joissa pentu napottaa ilman remmiä ja käsiä. Huoh, ehkä mekin vielä joskus :)

Ollaan myös käyty treenailemassa vapaatreeneissä, jotka saivat taas tuulta siipiensä alle tuossa joulun alla. Tänä vuonna oli melkein kokonaan uusi porukka ja ryhmässä on hyvin pitkälti ihan vain omaksi ilokseen treenaavia. Se sopii meille oikein hyvin, vaikka joskus kokeisiin haluaisinkin. Ei kuitenkaan haluta treenata mitenkään verenmaku suussa, joten näin on hyvä :) Elvin kanssa ollaan päästy harjoittelemaan ohituksia, koska ryhmässä on myös muita vastaavan ongelman omaavia koiria. Hipun kanssa taas ollaan harjoiteltu pentukurssilla opittuja taitoja ja yritetty ylipäätään rauhoittua :D Toimintatarmo on toki hyvästä, mutta voi kun sen saisi kulminoitua johonkin muuhun kuin esim. ohjaajan päälle hyppimiseen. Nyt ollaan siis palkkailtu rauhallisesta käytöksestä ja siitä, että kaikki neljä tassua ovat maassa. Ohitusharjoituksissa ollaan oltu mukana ja harjoiteltu siinä kontaktia sun muuta :) Kovin vakavasti ei olla siis kummankaan kohdalla treenattu.

Sitten ihan näitä arkijuttuja. Syksyn aikana Hipulla oli muutamaan kertaan hiivatulehdus, ensin tassuissa ja sitten korvissa. Myös muuta kutinaa ilmeni ja ruokaakin vaihdettiin. Muutosta ei näkynyt, vaikka lääkekuurit tulehduksiin auttoivatkin. Pari kuukautta siirryttiin ruokkimaan raa'alla, liekö tämä nyt sitten sitä oikeaoppista BARFia? Hippu alotti Barffi.netin myyjän antamien ohjeiden mukaan; aamulla kasvissosetta ja broilerin jauhelihaa, illalla jauhettua broilerin siipeä. Nyt mukaan on lisätty jo sisäelimet ja lohi, molemmat kerran viikossa, sekä lohiöljy. Korvat ja tassut ovat nyt oikein hyvät, mutta muuten kutinaa on edelleen. Kutinan en enää epäile johtuvan mistään yliherkkyydestä, vaan luultavasti näistä vaihtelevista ulkolämpätiloista, kuivasta huoneilmasta ja hieman niukasti rasvaa sisältävästä ruokavaliosta. Seuraavaksi sitten pitää yrittää hankkia avuksi jotain ihon hyvinvointia tukevia vitamiineja tai muita, ilmeisesti A- ja B-vitamiini sekä sinkki ovat hyviä moiseen. Viljat ja muut ovat täysin pannassa, ja vihanneksistakin Hipulle syötetään ainakin näin alkuun pelkästään jäävuorisalaattia ja kurkkua soseena. Makeat kasvit saattavat aiheuttaa hiivaa, joten porkkanaa tai esim. hedelmiä Hippu ei saa lainkaan. Toivotaan, että pikkuhiljaa voidaan alkaa lisäämään myös muita lihoja eikä oireita enää tulisi :)

Elvillä taas alkoi kummalliset oireet aivan joulun kynnyksellä. Koira oli sisällä aika vaisu, ja kummallisen ääniarka. Aiemmin ei ole moista ääniherkkyyttä ollut, joten alkoihan se vähän ihmetyttää. Olkkarissa Elvi ei viihtynyt lainkaan, jos telkkari oli päällä ja mieluiten se makoili piilopaikassa tietokonepöydän alla, jossa se yleensä makoilee vain jos säikähtää jotain. Se kuitenkin söi normaalisti, leikki Hipun kanssa ja oli ulkona oma pirteä itsensä. Muutaman viikon oireilun jälkeen käytiin eläinlääkärissä, otin Elvin mukaan kun Hipun kanssa mentiin korvan hiivatulehduksen takia. Eläinlääkäri ei oikein tutkinut Elviä kunnolla, ja näin jälkeenpäin harmittaa ettei sitä silloin tajunnut. Verikoe kuitenkin otettiin, sillä olin kuullut että äkillinen ääniarkuus voisi johtua kilpirauhasen vajaatoiminnasta. Kilpirauhasissa ei ollut vikaa ja tarkkailua jatkettiin. Oireet alkoivat jo pikkuhiljaa helpottaa, mutta normaali Elvi ei kuitenkaan ollut. Yhtenä aamuna Aki sattui muuten vain kurkkaamaan Elvin suuhun ja sieltähän se syy sitten löytyi; juureen asti haljennut P4. Voi miten huono omatunto tulikaan, kun toinen oli joutunut melkein kuukauden päivät olemaan kipeän hampaan kanssa ja kukaan ei huomannut :( Päästiin onneksi heti parin päivän päästä eläinlääkäriin ja hammas poistettiin nukutuksessa. Nyt elämä on taas normalisoitunut :) !

Hammasleikkauksen jälkeen Elvikin siirtyi raakaruokaan, liha kun oli helpompi saada pehmeäksi ja se maistuikin Elville paremmin. Nyt ei meillä ainakaan hetkeen näy nappulan nappulaa, molemmille maistuu ruoka tosi hyvin (no, Hipulle se nyt on maistunut koko ajan :D), jätökset ovat pienentyneet hyvinkin paljon ja koirat ovat tyytyväisiä :)

Lunta on tännekin päin maailmaa tupruttanut ihan kunnolla ja Hipullehan se on ihan uusi ja ihmeellinen asia! Sitä pitää tietenkin syödä ihan tuskaisen paljon ulkona, niin että mahaa alkaa kivistää. Nyt Hippu ei onneksi syö sitä sentään ihan niin paljoa enää, mutta alkuun sitä selvästi jo melkein oksetti kun piti ahmia niin paljon. Ja käskyt meni kuin kuuroille korville, vaikka normaalisti ulkona pudottaa kaiken suustaan taikasanalla "jätä" :D Lumessa on pitänyt tietysti myös riehua molempien koirien toimesta ihan sydämensä kyllyydestä. Metsään ei olla päästy, koska tiet ovat olleet sielläpäin auraamatta, mutta onneksi Mustialassa on peltoa ja peltotie jossa juoksuttaa ja auton voi jättää parkkipaikalle :) Siellä varmaan lenkkeillään vapaalenkit siihen asti, että lumet sulavat. Hippua onneksi voi pitää vapaana melkein missä vaan, se kun ei lähde mihinkään omille teilleen. Edes jouluna alkanut juoksu ei tuonut mukanaan murkkuikää, joten toivotaan että jättää tulematta tähän osoitteeseen :D

Tuossa jokin aika sitten oli kovempia pakkasia ja Hipulle jo meinasi vähän tulla kiukku ulkona kun tassuja palelsi. Lauhemmalla säällä ei onneksi ongelmia ole, mutta ensi talveksi pitää ehkä toivoa etukäteisjoululahjana jonkunlaisia tossuja, jos tuo sellaisia edes suostuu pitämään :D Ilman takkeja ja muita lämmikkeitä ollaan kuitenkin pärjätty molempien koirien kanssa ja nyt ei enää tule kuraakaan sisälle :)

Vielä Hipun näyttelysuunnitelmista; näin talven aikana näyttelyitä on ollut vähän huonosti, joten Hipun näyttelysuunnitelmat ovat siirtyneet keväämmälle. Virallinen näyttelyura aloitetaan Ruoveden pääsiäisnäyttelystä, joka pidetään 9.4. Sinne pitäisi ilmoittautuakin tässä lähipäivinä. Tampereen KV-näyttelyyn Hippu on jo ilmoitettu, göötit ovat siellä sunnuntaina 13.5. Pöytyälle, Hollolaan ja Poriin ehkä ollaan myös menossa, ryhmänäyttelyitä jokainen. Kesäksi onkin sitten suunnitelmissa jo isompi näyttelyreissu; Kuopiossa järjestetään gööttien erkkari 4.8. ja samana viikonloppuna on myös kolme KV:ta. Näillä näkymin ollaan menossa kahteen KV:hen ja erkkariin, mutta katsotaan nyt miten näyttelyura lähtee käyntiin :)

Nyt ei taida olla enempää juttusia, mutta muutama kuva vielä pitää laittaa.

Aki osallistui marraskuussa lemmikkivalokuvauskurssille ja tässä molemmista koirista ihanat kuvat kurssin materiaalisadosta;

Photobucket

Photobucket

Joulu vietettiin Nousiaisissa ja pitihän koirienkin päästä jouluaattona vähän rallittelemaan. Kovin jouluista ei ollut, mutta se ei näyttänyt karvakorvien menoa haittaavan :)

Photobucket

Photobucket

Photobucket
Huurjaaa rallitusta suuntaan...

Photobucket
...jos toiseenkin. Hippu <3 kuralätäkkö !

Photobucket
Iso tyttö :)

Hipusta otettiin vielä seisotuskuva tuossa pari päivää sitten. Treenattavaa vielä on, mut saatiin me yksi onnistunut kuva ;)
Photobucket

Ja nyt mä yritän ottaa itseäni niskasta kiinni ja kirjoitella useammin! Katotaan miten käy :)