..., kas kummaa. Ei onneksi mitään kovin vakavaa, mutta harmillista kuitenkin.
Torstaina päästiin pitkästä aikaa agilityyn ja treenit meni yllättävän kivasti näin pitkän tauon jälkeen. Meidän agilityryhmä treenaa vähän vaihtelevina päivinä ja jostain syystä se on usein ollut joko tokon kanssa päällekkäin tai niin, että olen ollut iltavuorossa. Taukoa ehti tulla varmaan reilu kuukausi, joten uumoilin että vauhtia saattaa taas olla vähän turhan paljon. Luonnollisesti alkuun ekan esteen takana lähdön odottaminen oli taas se vaikein kohta meille, mutta kävin muutaman kerran palkkaamassa paikallaolosta. Loppua kohden odottaminen sujui vähän paremmin ja toiseen suuntaan rataa mennessä alku oli muutenkin helpompi (mun ei tarvinnut ottaa niin pitkää etumatkaa :D).
Rata oli meille aika hankalan mallinen, eli miten se nyt sitten agilitytermein mahtaa mennäkään; neljä suoraa ja mutkat aina suorien päässä. Hipulla on näillä tapana vähän ottaa kovasti vauhtia ja varsinkin jos on putkia, mulla ei ole yleensä toivoakaan pysyä perässä. Kunhan Hippu oppisi vähän irtoamaan, ei tarvitsisi itse mennä jokaisen esteen luo ja pystyisi tekemään muutenkin vähän oikoreittejä. Ekoilla radoilla Hippu (tai minä...) vähän hätäili ja A-esteeltä tultiin vähän vauhdikkaasti alas. Toisella kerralla rauhoittelin vähän menoa ja A:kin meni hieman maltillisemmin ja siitä kepeille suhteellisen rauhassa. Yllättävän hyvin vauhti pysyi kokonaisuudessaan aisoissa, vaikka kovaa sainkin juosta. Pysyin jopa melkein perässä, mutta seuraavana päivänä kyllä huomasi pinkoneensa. Ekojen ratojen jälkeen Hippu rauhoittui aika hyvin jo tekemään ja kuuntelemaan (ja odottamaan perässä rämpivää ohjaajaa... :D) ja viimeisellä radalla yllätyin todella positiivisesti, kun se hakeutui itse oikein kepeille. Mehän mennään kepit vielä verkoilla, mutta tämä oli eka kerta kun se meni itse sinne ilman todella selkeää ohjausta mun ollessa kaikenlisäksi keppien vasemmalla puolella. Kepit se menee kyllä tosi nopeasti muuten, mutta kepeille hakeutuminen on ollut vielä vähän hakusessa. Keppien jälkeen oli taas A-este, josta mentiin hieman vinosti vasemmalle muurille ja siitä piti kääntyä takaisin tulosuuntaan hypylle. Tällä kertaa onnistuin itse jopa ohjauskuviossa ja mentiin kohtuullisen sujuvasti käännös :D Muuten ei kauheasti ole mainitsemisen arvoista, putkeen ja puomille Hippu meni tapansa mukaan varmasti ja kovaa. Edelleen palkataan puomin alastulosta, ettei se keksi taas hypätä puolessa välissä alas niinkuin viime syksynä. Eli varsin onnistuneet treenit kokonaisuudessaan, ehkä me ollaan taas molemmat hieman kehitytty tässä hommassa. Irtoamista tosiaan pitäisi treenata ehkä ihan omana osa-alueenaan, jotta voisin sitä sitten hyötykäyttää.
Hippu oli myös aika herttainen lempiesteensä putken nähdessään. Lähtöpaikan viereen oli jätetty yksi putki vain olemaan ja mun kaivellessa nameja / laittaessa treenitaskua / säätäessä / whatever huomasin Hipun katsovan putkea kohden vähän kaihoisasti. Ensin se ihan vain vilkaisi sitä seistessään mun vieressä, sitten se astahti sitä kohti ja palasi heti kuitenkin takaisin mun viereen. Houkutus kasvoi kuitenkin liian suureksi ja sen oli pakko käydä hipsuttelemassa putkesta läpi. Vähän tyyliin "Hetki, menen äkkii tän ni tuun sit." :D Sitten mentiin radalle.
Mutta kivat oli treenit ja päästiin tekemään aika paljon, kun treenaajia oli vähän.
Elvi oli mukana odottelemassa lähinnä sen takia, että usein käyn niiden kanssa lenkillä treenien jälkeen. On mukavaa vaihtelua lenkkeillä toisella puolella kaupunkia ja vähän enemmän maaseudulla. Lähdin sitten kävelemään ja Hippu oli tapansa mukaan irti. Käveltiin jonkin matkaa, kunnes totesin meidän lenkkireitin olevan oikea punkkiparatiisi; heinikko oli kasvanut aivan järjettömän korkeaksi. Hippu oli jo ehtinyt hieman heinikossa rymytä, joten totesin vain että pitää tehdä sille tarkka punkkisyyni kotona. Autolle kun päästiin ja koirat hyppäsivät autoon, huomasin että jostain oli tullut verta koirien pyyhkeelle. Pikainen vilkaisu koiriin päin ja äkkiähän se syy selvisi. Hipun takatassun varvas oli aivan veressä :( Nopea tsekkaus että mitään ei ole irtipoikki ja äkkiä kotiin. Huuhtelun jälkeen sain taas todeta, että polkuanturahan se viimekesän tapaan taas oli mennyt, tällä kertaa harmillisesti vaan pahemmin. Varpaan polkuanturan kärjestä oli lähtenyt ihan kunnon pala, joka roikkui ihoriekaleella kiinni. Verenvuoto onneksi lakkasi suihkuttelun aikana ja näin, että vamma on onneksi vain pinnallinen. Totesin sen kuitenkin vaativan eläinlääkärin hoitoa, joten ei kun jalka pakettiin ja odottamaan aamua ja eläinlääkärin ajanvarausta. Ja toiseen pakettiin. Ja kolmanteen. Aamulla vielä neljäs. Ei pysynyt sitten mikään viritys...
Sain onneksi kunnaneläinlääkäriltä ajan yhdeksi perjantai-iltapäivälle ja totesimme yhdessä, että luultavasti riekale pitää leikata irti. Näin tehtiin. Eli yhdeltä saavuimme vastaanotolle ja eläinlääkäri rauhoitti Hipun tutkimisen jälkeen. Tai siis piti rauhoittaa ja puuduttaa, mutta Hippu nukkui sitten ihan koko rahan edestä. Eläinlääkäri nipisteli sitä kirsusta ja ihmetteli että miten se niin syvään nukahti :D Riekale leikattiin irti ja paketointia aloittaessa eläinlääkäri tuikkasi Hipun persuksiin herätyspiikin, jotta se suvaitsisi joskus herätä. Sain myös samalla oivan vinkin jalan paketointiin, ettei töppönen aina valu pois. Eläinlääkäri kääri pitkän teipin rullalle pitkittäin ja laittoin sen koiran sääreen, ja alkoi siihen päälle kääriä sidettä, jolloin se tarttui teippiin! Hippu sain 10 päivän antibioottikuurin ja minä suosituksen lähteä ostamaan suojatossua. "Saattaa tulla taloudellisemmaksi." :D
Heräsihän se koirakin vihdoin, kun käännettiin rinnan päälle makaamaan pöydälle. Loppupäivä menikin sitten mukavasti huuruissa ja matka Jyväskylään ristiäisiin sujui hyvin rauhallisissa merkeissä.
Että tällaista taas vaihteeksi. Kiitämme itseämme siitä että meillä on koiralle vakuutus ja toivomme itsellemme myös paljon kärsivällisyyttä Hipun sairasloman ajaksi. Että tais tulla taas hetken tauko siihen agilityyn, vaikka olikin niin hyvä draivi. Tokokentällekään ei varmaan pariin viikkoon mennä, täytyy nyt seurailla miten haava paranee. Nyt se näyttää jo onneksi kuivalta ja on tämän päivän ollut ilman suojaa sisällä. Ulos pitää vielä kääräistä kunnollinen potkun ja raahauksen kestävä sidos, Hippu kun on aika näppärä noiden kanssa.
Ja Hippu lähettää terveisensä kaikille koiraystäville: jos lähtee Jyväskylään viettämään hotellielämää, kannattaa laittaa jalkaan vihreä ja näkyvä kääre, jotta saa paljon huomiota, sääliä ja rapsutuksia ;)
Koirat taitavat olla suhteellisen harvinainen näky Jyväskylän keskustassa, niin paljon saivat meidän maalaistollot huomiota osakseen :) Ja Sokos-hotelli on mukava paikka koirien kanssa yöpymiseen, taas molemmat koirat saivat oman tervetuliaispaketin herkkuineen ja kakkapusseineen! Elville pisteet hyvästä esityksestä, sillä oli selvästi joku kaupunkilaisrooli päällä hotellille mennessä. Se vaan makoili hotellin aulassa kaiken vilskeen keskellä ja katseli ympärilleen sen näköisenä, että "Nooh, odotellaan tässä nyt sitten, siihen me ollaan New Yorkissakin totuttu..." :D
Ensi kertaan taas, toivottavasti paremmissa merkeissä!
- Emma
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti