x-rotunarttu Elvi s. 04.01.2005

länsigöötanmaanpystykorvanarttu Nordville Bilberry "Hippu" s. 07.03.2011

länsigöötanmaapystykorvauros Nordville Eric Clapton "Elmo" 28.07.2013

...ja kotiväkensä Emma ja Aki.

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Hipun pentukurssi!

Nyt on jäänyt pitkältä ajalta kirjoittelematta, kesälomailu kun on vienyt oman aikansa :) Ei olla koneella paljoa istuskeltu. Mutta nyt taas tarinaa!

Tänään alkoi pitkään ja hartaasti odotettu pentukurssi, joka on kymmenen viikon mittainen. Kurssin ohjelmaan kuuluu aikalailla perusjuttuja, joista osan Hippu jo osaakin. On kuitenkin kiva treenailla muiden koirien kanssa, ja tänään sen huomasikin, että harjoittelua Hippu tosiaan siinä kaipaa!

Kurssilla oli aloittelevia koiria meidän lisäksi kolme ja vähän jo enemmän harjoitelleita muutama päälle. Tunti aloitettiin koirien vapaanajuoksutuksella, joka olikin ihan huippuhauskaa! Ensin siirryttiin metsäkaistaleelle, jossa koirat päästettiin yhtä aikaa irti ja koirat saivat juosta vapaana omistajien perässä pientä peltotietä jonkun matkaa ja vielä takaisin metsäkaistaleelle. Lopuksi koirat kutsuttiin luokse, palkittiin ja otettiin takaisin hihnaan. Hippu oli aika nätisti koko ajan suhteellisen lähellä, vaikka leikkikin muiden koirien kanssa. Lopuksi kävi vielä moikkaamassa toista koiraa, mutta tuli sitten iloisesti tapansa mukaan luokse :)

Varsinaisella kentällä harjoiteltiin kontaktia. Ensin koiran piti ottaa ihan vain paikallaan ollessa kontaktia ohjaajaan ja Hippu tajusi asian tosi nopeasti. Ollaanhan sitä toki kotonakin harjoiteltu vähän joka välissä, mutta kentällä se oli aika paljon vaativampaa. Seuraavaksi siirryttiin vähän vaikeampaan tehtävään, kontaktia tuli pitää myös liikkeessä. Muutamia askelia kerrallaan ja paljon nameja. Lopuksi mentiin vielä aika läheltä toisia koirakoita ja sekin meni yllättävän hyvin, vaikka Hippu alkoi selvästi väsyä.

Huvittavinta ehkä koko tunnissa oli se, että varmaan puolet koirakoista lopetti jossain vaiheessa, koska namit loppuivat tai koiran masu tuli niin täyteen, ettei enää kiinnostanut. Meillähän tätä ongelmaa ei ollut...

Photobucket
Hippu ei tiennyt mitä tarkoittaa "vatsa täynnä"...

Kuten kuvasta voi päätellä, lihapullia meni yksi jos toinenkin. Syy ei ole siis yliaktiivisen brassin, joka onnesta läähättäen astui Hippua puolet vapaanaoloajasta ja istui lopputunnin kentän laidalla sydämet silmissä :D

Kurssin vetäjä oli ihan huippu ja muutenkin systeemi vaikutti kaikin puolin tosi mukavalta. Ensi viikkoa odotellaan innolla ja kerrasta viisastuneena tiedän pilkkoa lihapullat aika paljon pikkuruisemmiksi :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti